Sabbatum Sanctumina Korjaamolla lavalle nousi ensin Porilainen Circle ja sen jälkeen Attila Csiharin (Mayhem/Sunn-O)))) soolospektaakkeli Void ov Voices. Jälkimmäisen keikan aikana valkokankaalla pyöri armon vuonna 1920 valmistunut saksalainen mykkäelokuva Tohtori Caligarin kabinetti (Das Cabinet des Dr. Caligari). Kun tarjolla on ensin harvinaista liveherkkua krauttirokin muodossa ja sen jälkeen heti kokeellista liveä mykkäleffan soundtrackinä, ei vain voin mitenkään mennä metsään.
Illan avanneesta Circlestä minulla ei ollut etukäteen oikein mitään kosketuspintaa. Muutama kaveri sitä kovasti kehui, mutta tietäen kyseisten ihmisten kieroutuneen musiikkimaun pysyin epäileväisenä. Enkä edelleenkään tuon keikan jälkeen osaa sanoa, että mitäköhän hittoa siellä lavalla tapahtui. Oli hetkiä, kun olin ihan fiiliksissä ja teki mieli tanssia. Psykedeeliset taustakuvat pyörivät ja vahvat Fear and Loathing-fiilikset kantautuivat lavalta yleisön iholle. Hetkittäin setti kuitenkin vajosi joihinkin outoihin spykesfääreihin ja tämän kaptenskan keskittymiskyky herpaantui ihan muualle. Olin varmaan liian selvinpäin? Karismaa saatikka aitoutta esiintyjistä ja musiikista ei puuttunut. Soitto soi virheettömästi ja improvisaatiotakin nähtiin mukavasti ennalta harjoitellun setin seassa. Silti. Circle on niille jotka siitä tykkää. Minä en ole vielä muodostanut mielipidettäni, vaatinee sulattelua.
Krautrokin sfääreistä kaivautumisen jälkeen kynttilät syttyivät ja tunnelma rauhoittui. Keikan alussa käytiin tiukkasanaista huutokeskustelua siitä, että pitääkö ihmisten istua katsomaan elokuvaa. Paikalle oli varattu noin 20 tuolia ja suurin osa ihmisistä istui pelottomasti lattialla. Osalle oli kuitenkin ylitsepääsemätöntä siirtää kermaperseensä sivummalle, tai asettaa sitä epäpuhtaalle lattialle. Onneksi kuitenkin sopu saatiin aikaan ja setti pääsi kunnolla alkuun. Attilalta ei ainakaan puuttunut lavakarismaa. Outoon hohtavaan kaapuun, maskeihin ja savukikkoihin verhoutunut artisti veti elokuvaa hyvin mukailevan setin. Ei oikeastaan tullut hetkeä, että olisi erottanut Void ov Voicesin ja Caligarin. Kokonaisuus sulautui kivasti yhteen ja toinen ei varastanut huomiota toiselta. Caligarihan on klassikko, mutta kieltämättä tekstit auf deutsche hankaloittivat hieman juonen seuraamista.
Koko ilta oli mukavan mystisen ilmapiirin peitossa ja yleistö tuntui nauttivan tarjonnasta täysin punaviinilasein. Olen jälleen kerran nähnyt jotain hienoa.